THANKS FOR THE MEMORIES

Luulen että teidän kaikkien mielenterveyden kannalta olis parempi etten julkasis tätä postausta... noh, oma vastuunne jos luette.  

Oon suurimman osan elämästäni asunu täällä pikkusessa Kuusamossa, ja nyt kun olis muutto pois, vieläpä yksin, lähes 500 kilometrin päähän, on alkanu miettii kaikkea. Siis ihan ihan kaikkea.

Oon miettiny, että loppujen lopuksi tätä paikkaa tulee ihan hirvee ikävä. Ei mulla oo laumoittain kavereita, ei elämäni oo tosiaankaa luksusta, ei oo kasapäin poikia jonottamassa ovella, en oo rikas, en ole 'saanut kaikkea' ja en oo eläny viittätoista vuotta taivaassa. en oo en oo en oo. Mutta tällä hetkel voi sanoo ja olla jälkiviisas, että yleisesti ottaen mulla on ollu koko ajan kaikki ihan hyvin.

Nyt viime vuosina mulla on kuitenkin ollut koko ajan joku kaveri, en oo ollu yksin. Oon saanut löytää rakastamani lajin, harrastaa sitä, ja saanut sitä kautta tutustuu uusiin tyyppeihin. Oon selvinny peruskoulusta ja oon tyytyväinenkin siihen. Oon saanu asuu kokonaisen perheen luona koko elämäni ja mulla on sisaruksia. Mulla on koira joka on tärkee mulle. Mulla on oma huone, oma tietokone, puhelin, kamera, pyörä, sänky ja ruokaa. Ja kaikkea muuta ylimääräistä siihen päälle.

Ei mulla oo asiat tosiaankaan huonosti.

Ennenku lähdin yläasteelta, aattelin 'ei mulla tuu tosiaankaan ikävä tätä paikkaa.' Surullinen todellisuus on, että tällä hetkellä toivon voivani palata ysiluokalle, joka vuosi uudestaan.

Ja nää ihmiset. Tutun tutun tutut. Tutun tutut. Kavereiden kaverit. Tuttavat. Sukulaiset. Luokkalaiset. Tanssiryhmäläiset. Perheenjäsenet. Kaverit. Ystävät. Jopa naapurin mummoa tulee ikävä ! 

En tiiä miten tää on mahdollista, mutta mulla tulee ikävä ihan kaikkia. Jopa niitä randomtyyppejä joiden kans oon vaikka kerran elämässäni ollu jossai keskustassa. 

Mua jää harmittamaan varmasti moni asia, kuten se ettei sovittu luokan kanssa uutta tapaamisaikaa, ei sovittu rippileiriläistenkään, eikä tanssiryhmänkään. Mä toivon, että silti me vielä tavattais. Mua varmaan jää harmittamaan myös se, etten oo tutustunu jokaiseen vastaantulijaan. Mutta kun kaikki ei aina vaan oo mahdollista. Nyt mä toivon et voisin vielä kerran nähdä kaikkia tuttuja, ettei sekin asia jäisi harmittamaan, etten tavannut sitä ja sitä ja sitä tyyppiä. Laittakaa viestiä tai jotai ! (; 

Kuvahaasteessa joku todella viisas anonyymi laitto: ' kuva joka tuo mieleen hyviä muistoja.' 

Kiitos tästä, tän ansiosta tein tän postauksen ja löysin todella hehkeitä kuvia joita aattelin teillekin jakaa. Näille oon tämän illan nauranu ja itkeny, älkää ihmiset tosiaankaan ottako liian vakavasti !! 

Ja te, jotka esiinnytte kuvissa, jotka ootte ottanu kuvan, joutunu vahingossa kuvaan tai ollu mukana ottohetkellä, älkää suuttuko vaan ajatelkaa sitä hieman erillä tavalla: ootte tehny jotai mulle tosi tärkeetä. ootte ollu mukana jossakin mulle tärkeessä muistossa, ja aina kun katon tätä kuvaa ni mä tuun muistamaan sen hetken. 

Tää postaus on niin ällöklisee että jos saitte jotku hirveet traumat tästä niin juokaa lasi maitoo ja menkää nukkumaan. Se helpottaa, voin kertoo. 

Nyt lähden teitä häiritsemästä. Kiitos ihanihanihan kaikille näistä kuluneista vuosista, myös jokaiselle lukijalle ! (: nähään viel ! 

♥: Henna